Marcus Grönholm - ralliautoilun kaksinkertainen maailmanmestari
Syntymäaika: |
5.2.1968 |
Asuinpaikka: |
Inkoo |
Perhe: |
Vaimo Teresa ja kolme lasta |
Ensimmäinen ralli: |
1987 |
Ensimmäinen MM-ralli: |
1989 Jyväskylän Suurajot |
MM-startteja: |
150 |
Tilastot: |
|
Marcus kasvoi "bensaa suonissaan". Hänen isänsä Ulf oli yksi Suomen parhaimmista ralliautoilijoista 1970-luvulla ja Marcus aloitti motocross-harrastuksen 13-vuotiaana. Siitä olisi saattanut kehkeytyäkin jotain, mutta lupaava alku päättyi polvien hajoamiseen vuonna 1986. Vain vuotta myöhemmin Marcus sai ajokortin ja seurasi isänsä jalanjäljillä ajaen ensimmäisen rallinsa Ford Escortilla.
Vuonna 1988 Marcus voitti Junioreiden Suomen mestaruuden Opel Asconalla ja vuonna 1991 N-ryhmän Suomen mestaruuden Toyota Celicalla. Siirryttyään A-ryhmäläisen rattiin Marcus hallitsi SM-sarjaa voittaen mestaruuden neljästi. Hattutemppu eli kolme peräkkäistä mestaruutta onnistui vuosina 1996-1998.
Vaikka Marcus ajoikin ensimmäisen MM-rallinsa Suomessa jo vuonna 1989, oli huippukalustolla kilpailemiseen harvoin tilaisuuksia. Kymmenen vuoden aikana MM-startteja kertyi yhteensä vain 25 kappaletta mutta muutamia tuloksiakin syntyi; yksityisautolla viides Jyväskylässä 1994 ja pari vuotta myöhemmin neljäs. Argentiinassa 1997 samoin neljäs. Toyota Corolla WRC:n ensimmäisessä MM-rallissa Marcus ajoi tehdasautoa ja johti rallia ensimmäisen päivän jälkeen. Tämä toi lisää tilaisuuksia 1997 ja 1998.
Hieno ajo Jyväskylässä 1998 merkitsi uran läpimurtoa ja niinpä seuraana vuonna 31-vuotiaalla Marcuksella oli sopimus Peugeotin kanssa. Marcus oli jo pari vuotta aiemmin lopettanut maanviljelyksen ja panostanut kaikkensa ammattilaisuuden saavuttamiseen, joten hän oli valmis. Kartturina jatkoi Timo Rautiainen, joka oli palannut Marcuksen viereen 1995.
Vuonna 2000 Ruotsin MM-rallissa Marcus taisteli itselleen ensimmäisen voittonsa ja jatkoa seurasi; Uuden-Seelannin, Suomen ja Australian voitot suurimpina saavutuksinaan Marcus voitti kuljettajien ja Peugeot valmistajien mestaruuden ensimmäisenä täytenä kautenaan. Kolme voittoa tuli lisää 2001 Suomesta, Australiasta ja Iso-Britanniasta, mutta vaivalloisen alkukauden vuoksi se riitti vain neljänteen sijaan loppupisteissä.
Marcus palasi takaisin omalle paikalleen vuonna 2002 viidellä voitollaan ja uudisti mestaruutensa. Mukaan mahtui kolmas perättäinen Suomen MM-rallin voitto. 2003 oli Marcuksen viides Peugeot-vuosi ja viimeinen menestyksekkäällä 206 WRC:llä. Voittoja kirjattiin kolme kappaletta. Vuonna 2004 Peugeot esitteli uuden 307 WRC:n.
Se osoittautui vaativaksi ajettavaksi, mutta sinnikkäs yrittäminen palkittiin useilla palkintopallisijoilla ja voitoilla Suomesta 2004 ja 2005, jolloin myös Japanista tuli voitto. Suomen MM-rallin voitto oli Marcuksen viides kotivoitto ja Japanin voitto 18. Marcuksen uralla.
Kaudet 2006 ja 2007 olivat osavoitollisesti Grönholmin autourheilu-uran menestyksekkäimmät. Bosse toi tiimikaverinsa Mikko Hirvosen kanssa Fordille kaksi arvokasta merkkimestaruutta jääden kumpanakin vuonna silti kuljettajien MM-taistelussa hopeasijalle. Kauden 2007 päätteeksi Grönholm jäi puolittaiselle rallieläkkeelle osallistuen silti valikoidusti erilaisiin moottoriurheilukilpailuihin kuten kaudella 2008 kolmen Rallicross EM-kilpailuihin osallistuen.
Rallien välissä Marcus viettää aikaa kotona perheensä kanssa, seuraa paljon monia eri urheilulajeja sekä liikkuu myös itse aktiivisesti.
Timo Rautiainen - rallin kaksinkertainen maailmanmestari, kartanlukija
Syntymäaika: |
13.11.1964 |
Asuinpaikka: |
Espoo |
Perhe: |
Vaimo Micaela ja kaksi lasta |
Ensimmäinen ralli: |
1988 |
Ensimmäinen MM-ralli: |
1990 Jyväskylän Suurajot |
MM-startteja: |
142 |
Asuessaan mopoikäisenä Kirkkonummella Timo kävi joskus seuraamassa paikallisia ralleja ja kiinnostus vain kasvoi, kun joskus pääsi mekaanikoksi mukaan kavereiden ajaessa rallia.
Vuonna 1988 Timon paras kaveri Mikko Kalliomaa (ajaa nykyisin Marcuksen ja Timon "safety caria" MM-ralleissa) päätti osallistua Junioreiden SM-sarjaan N-ryhmän Lancia Deltalla ja pyysi Timon kyytiinsä. Kaksikko voitti useita osakilpailuja ja sijoittui toiseksi sarjassa. Tuona vuona voittajan nimi oli Marcus Grönholm! Seuraavana vuonna Mikko ja Timo muuttivat Saksaan ajamaan avointa mestaruussarjaa N-ryhmässä. Timo oli mukana kuitenkin vain muutaman kisan verran ja palasi taloudellisten syiden takia Suomeen.
Vuoden 1990 puolivälissä Marcus Grönholm pyysi Timoa (joka tuolloin seurusteli ja myöhemmin avioitui Marcuksen siskon kanssa) kyytiinsä SM-sarjaan N-ryhmän Toyota Celicalla. Vuonna 1991 Marcus voitti mestaruuden, mutta Timo ei ollut koko kautta kyydissä. Yhteistyö loppui 1991 kesällä, kun Marcuksen taustavaikuttaja halusi suojatilleen kokeneemman kartturin.
Timo seurasi lajia sivusta useita vuosia, kunnes palasi jälleen Marcuksen kyytiin keväällä 1995. Pari sijoittui toiseksi Jyväskylässä, joka ei tuona vuonna ollut täysi MM-kilpailu.
Timon ja Marcuksen yhteistyö on hiotunut toimivaksi ja he ovat pisimpään yhdessäajanut pari MM-sarjassa. Timo on ollut Marcuksen rinnalla voittamassa 25 MM-osakilpailua ja mestaruudet vuosina 2000 ja 2002. Hän on jaetulla kuudennella sijalla kaikkien aikojen kartanlukijoiden listalla MM-voittojen määrässä ja on voittanut kotirallinsa viisi kertaa 2000-luvulla.
Rallien välissä Timo viettää aikaa perheensä kanssa, lukee kirjoja, katselee elokuvia ja harrastaa liikuntaa. Timo on
Finnish Co-Drivers Associationin jäsen.